torstai 15. elokuuta 2013

Epäonnistuneet ruusut

Heti alkuun totean, että tämä manikyyri mua hävettää julkaista. Päätin kuitenkin, että nielen ylpeyteni ja esittelen töhryni. Voin ainakin myöhemmin seurata, olenko yhtään kehittynyt harrastukseni aikana. :D Pohjan lakkasin jo koristelujen tekoa edeltävänä iltana Models Ownin vaaleankeltaisella Banana Split -tuoksulakalla. Kyseessä oli melko hankala lakka, joka tuppasi raidoittumaan. Suurinpiirtein tasaisen lopputuloksen sain kolmella hitusen normaalia paksummalla kerroksella. Koostumus oli kummallisen valuvaa, mutta silti paksua. Plussaa kuitenkin ihanasta banaanin tuoksusta.

Vaaleankeltaisesta lakasta tuli mieleeni nämä Sonnen ihanat kynnet ja päätin lähteä kokeilemaan onneani tutoriaalin avulla. Ensimmäinen virhe oli aloittaa lakkaaminen myöhään illalla, kun aikaa ei enää ollut kauheasti käytettävissä. Metsään mentiin myös lakkavalinnoissa. Sävyt muistuttivat liikaa toisiaan, joten ne eivät erotu kynnellä toisistaan tarpeeksi. Tästä syystä näyttää siltä, että kynsilläni on vain epämääräisiä palloja. Kiireen vuoksi suunnittelin aluksi tekeväni kuviot vain nimettömiin ja peukaloihin. Pian totesin, että tyhmältä näyttää, mutta en kuitenkaan jaksanut alkaa väkertämään ruusuja kolmin kappalein kaikkiin kynsiin. Siispä töhersin yksittäisen hieman suuremman ruusun jokaiseen tyhjäksi jääneeseen kynteen. Lehtien kohdalla en enää jaksanut ottaa mallia tutoriaalista, vaan tuhersin ne oman pääni mukaan, joten pieleen mentiin jälleen kerran.

Lopputuloksesta tuli sekava, epäonnistunut ja no... aivan kauhea. Näiden kynsien jälkeen on todella vaikea uskoa, että lukiossa sain kuvaamataidosta arvosanaksi kympin. Mutta en lannistu, aion jatkaa sitkeästi käsinkoristeluharjoituksia jatkossakin, joten tämä tuskin on viimeinen failure-lakkaus, jonka tulette näkemään. :D Tähän asti akryylimaalikokeilut ovat sujuneet jonkin verran paremmin, mutta kynsilakoilla koristelu on tuottanut päänvaivaa. Näiden kynsien kohdalla nämäkään epäonnistumiset eivät toki riittäneet, vaan failauslinjalla jatkettiin loppuun asti myös kuvaamisen kanssa. Koska ruusujen tummemmat lakat olivat neonlakkoja, yhteistyö kameran kanssa ei sujunut kovinkaan hyvin. Sävyerot eivät juuri erottuneet luonnossa, mutta kuvista niitä on vieläkin vaikeampi nähdä.


Käytetyt tuotteet:

- Orly Calcium Shield -aluslakka
- Models Own Banana Split
- Essie Off the Shoulder, vaaleampi pinkki ruusuissa
- Color Club Raspberry Rush, tummempi pinkki ruusuissa
- China Glaze Peachy Keen, vaaleampi oranssi ruusuissa
- China Glaze Orange You Hot, tummempi oranssi ruusuissa
- Color Club Blue-Ming, "lehdet"
- Seche Vite -pikakuivattaja



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti