keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Sekasotkuskittlette

Tämän skittletten olen tehnyt jo muutama kuukausi sitten, mutta olen hillonnut näitä kuvia arkistossani pohtien, jätänkö nämä kokonaan julkaisematta. Kynsissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta koska toteutus vastusti niin paljon, en oikeinviiihtynyt näissä.

Halusin kynsille rehellisen punaista lakkaa pitkästä aikaa, joten lakkasin peukalon, etusormen ja pikkurillin kynnet kauniilla China Glazen Hey Sailorilla. Hey Sailor on minulle se The Punainen. Koostumukseltaan se on vallan mainio; kaksi helppoa kerrosta peittää kynnet täysin. Toki, jos lakkaa holvaa huolella kynsinauhoille, on siivoaminen tuskaa. Niin kuin minkä tahansa muunkin punaisen lakan kanssa.

Keskisormen kynsiin pääsi kaunis kultahologlitter I'm Not Lion. Lakkasin kolme kerrosta. Päällyslakkaa tämä tarvitsee päälleen kaksi kerrosta, sillä tämä on glitterlakaksi sen verran karhea. Nimettömät lakkasin valkoiseksi Essien Blancilla ja tarkoituksenani oli vetää sen päälle vaakaraitoja I'm Not Lionilla, mutta toteutuksesta tuli suoraan sanottuna aivan kammottava. En vain yksinkertaisesti osaa piirtää symmetrisiä viivoja, varsinkaan kynsilakalla.

Koska viivat epäonnistuivat, poistin lakat nimettömistä. Nyt oli keksittävä jotakin muuta. Jonkin hillittömän aivopierun vuoksi päädyin kokeilemaan vesimarmorointia. Nämä lakat eivät suostuneet toimimaan marmoroinnissa lainkaan, joten sain aikaan vain sotkua.

Lopputulos oli kuitenkin sinänsä ihan sympaattinen, vaikkei mitään sinne päinkään mitä hain takaa. Kynnet ovat ihan hienot, jos ei tiedä, että nimettömät on yritetty tehdä vesimarmoroimalla. :D Sen takia en oikein näistä tykännytkään, joten poistin nämä jo seuraavana päivänä. Aluksi päätin jättää nämä kokonaan julkaisematta, mutta toisaalta... Mielestäni on hyvä välillä jakaa näitä epäonnistumisiakin. :)


Käytetyt:
- Gina Tricot Base -aluslakka
- China Glaze Hey Sailor!
- China Glaze I'm Not Lion
- Essie Blanc
- Sally Hansen Diamond Flash -pikakuivattaja

10 kommenttia:

  1. Näähän on tosi nätit, eikä yhtään epäonnistuneet! :)

    VastaaPoista
  2. No ei todellakaan ole epäonnistuneet. Nämähän on tosi kauniit ja hienot. :)

    VastaaPoista
  3. En kyllä näe, että nämä olisi mitenkään epäonnistuneet :) Hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, marmorointi ei näytä siltä miltä marmoroinnin pitäisi. :) Kiitos Fani, kiva kun tykkäät! :)

      Poista
  4. Mie kyllä tykkään näistä ^_^

    VastaaPoista