torstai 12. joulukuuta 2013

Lumikukkia

Manikyyrissä käyttämäni OPIn vaaleanvihreä creme ja IsaDoran hopea tekstuuri ovat ystäväni lakkoja, mutta koska omistan samat lakat testaamattomina, sain siis luvan siirtää molemmat testaamattomien laatikosta oikeille paikoilleen Helmeriin, hehehee. Kaksi pois käyttämättömistä!



OPI oli ohuehkon tuntuista, mutta ranuihin riitti kaksi kerrosta. Täytyy testailla, millainen peittävyys tällä on koko kynnellä. Sävyltään tämä on vallan ihana; vihreä, josta jopa minä tykkään ihan possuna. Kuvissani Gargantuan Green Grape tosin näyttäytyy likaisemman sävyisenä kuin oikeasti on. IsaDoran hopeaa tekstuuria töpsöttelin ranskiksen rajoille kostutetulla meikkisienen palasella. Lopputuloksesta tuli mielestäni kaunis. Koska sokerilakkaa oli vain osalla kynnestä, pilasin tekstuuriefektin päällyslakalla, jotta lopputulos olisi kokonaan sileä.

Lopuksi maalailin yksinkertaisia valkoisia kukkasia akryylimaalilla koristukseksi kynsille. Koristeluiden päälle sudin vielä toisen kerroksen päällyslakkaa, jotta maalailut eivät lähtisi pois heti suihkuun mennessä. Toinen kerros siloitti myös viimeisetkin tekstuurin jättämät rouheammat kohdat. Valkeat kukkaset ja hopeinen kimallus saivat aikaan talvisen fiiliksen, vaikka vaaleanvihreä lakka onkin kovin keväinen sävyltään. Tuijoittelukynnet näistä tuli. :)


Käytetyt tuotteet:
- Orly Calcium Shield -aluslakka
- Essie Sugar Daddy
- OPI Gargantuan Green Grape
- IsaDora Diamond Crush
- Oumaxi valkoinen akryylimaali
- Essie Good to Go -pikakuivattaja


16 kommenttia:

  1. Voi että mie olen täällä taas kateudesta vihreänä! Sie osaat tehdä kyllä niin kauniita kynsiä ja varsinkin ranskalaiset sopivat siulle <3 Nämä on taas niin I-H-A-N-A-T! <3

    VastaaPoista
  2. Ihanat! ♡ Noista tulee valkoiset joulutähdet mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! <3 Nyt kun sanoit niin kieltämättä kyllä tulee. :)

      Poista