keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Höyheniä ja pastellia

Olen oppinut viime vuosina rakastamaan pastellisävyjä niin vaatteissa kuin kynsissäkin. Usein pastelliset sävyt mielletään kevään jutuksi, mutta minulle ne maistuvat näin kesälläkin mitä mainiommin. Halusin tehdä pastellisen ja herkän manikyyrin, jota lähdin kokoamaan ihanaisen alelöytöni Chanelin Frissonin ympärille.

Frissoniin törmäsin Jyväskylän Sokoksen alelaarissa ja tottakai nappasin sen nopeasti ostoskoriin. Olen aivan hulluna vaaleisiin persikkaisiin sävyihin, joten Frisson oli aivan must hankinta. Tämä on sen verran vaalea, että on oikeastaan jopa lähes nude persikka. Lakassa on kultaista shimmeriä, joka erottuu kauniisti myös kynnellä, tosin ei minun kuvissani. :D

Arvelin, että Frisson on melko ohutta tavaraa, ja oikeassa olin. Kolme kerrosta kuitenkin peitti, eikä tämä raidoittunut tai käyttäytynyt muutenkaan ongelmallisesti. Joten jos tykkää hieman läpikuultavasta lopputuloksesta, on tämä oikein kaunis myös kahdella kerroksella.

Frissonin lakkasin etusormien ja peukaloiden kynsiin. Pikkurilleihin pääsi saman värimaailman IsaDoran ihana pastellitekstuurilakka Peach Nectar. Peach Nectar on ilmeisesti valloittanut sydämeni, sillä olen käyttänyt sitä melko lyhyen ajan sisään jo kaksi kertaa aiemminkin, vanhoihin postauksiin pääset tästä ja tästä.

Minttu ja persikka ovat mielestäni vallan kaunis yhdistelmä, joten keskisormien ja nimettömien kynnet lakkasin Essien Fashion Playgroundilla. Aiemmalla lakkauskerralla sain peittävyyden kolmella ohuella kerroksella, nyt laitoin kaksi hieman paksumpaa, ja näinkin sain okein hyvän lopputuloksen. Töpöttelin vielä minttulakan päälle meikkisienen palalla molempia käytettyjä lakkoja sekä OPIn kultaista My Favorite Ornamentia, joka sekin on ollut aiemminkin käytössä. Lopuksi maalasin valkoisella akryyimaalilla höyhenet näihin kynsiin. Lopputulos oli herkkä ja mieleinen. :)


Käytetyt tuotteet:
- Gina Tricot Base -aluslakka
- Chanel Frisson
- Essie Fashion Playground
- OPI My Favorite Ornament
- IsaDora Peach Nectar


11 kommenttia: