tiistai 1. heinäkuuta 2014

Persikkaa & korallia

Löysin Kicksin alennusmyynneistä muutaman uuden aarteen kokoelmiini. Hyllyssä odotti Diorin shimmerisiä lakkoja puoleen hintaan, joten pakkohan ne oli kotiuttaa. :) Erityisesti ihana Spring Ball kiinnitti huomioni, sillä persikan väriset lakat ovat heikko kohtani.

Vaikka vaalean persikkaiset sävyt ovat kauniita, tuntuvat ne usein olevan hieman hankalia levittää. Hieman jännitin, että Spring Ballkin tulisi olemaan pettymys. Ilokseni se kuitenkin peitti ongelmitta kahdella kerroksella ja muutenkin oli koostumukseltaan helppo ja mukava. Mainiota! <3 Spring Ball on pakattu täyteen isoa shimmeriä, joka erottuu selvästi kynnelläkin. Aivan järjettömän kaunis lakka! Tätä ei voi edes tarpeeksi hehkuttaa.

Rakensin Spring Ballin ympärille skittletten muutamalla OPI:n Brazil-kokoelman cremellä. Keskisormen kynnet lakkasin korallisella Live.Love.Carnavalilla ja nimettömät nudella/beigellä Don't Bossa Nova Me Aroundilla. Molemmat olivat oikein mainioita laadultaan, kaksi kerrosta riitti ja levittyivät kuin unelma. Molempien lakkojen päälle tupsuttelin vielä tuorekelmun palalla saman merkin kultaista glitteriä My Favourite Ornamentia ja lisäsin nimettömiin kukkadecalit. Tällä reseptillä sain aikaan varsin mieleisen skittletten. Oli oikein mukava lakkailla hyvin käyttäytyvillä lakoilla, varsinkin kun lopputuloskin onnistui kivasti!

Käytetyt tuotteet:
- Gina Tricot Base -aluslakka
- Dior Spring Ball
- OPI Live.Love.Carnaval
- OPI Don't Bossa Nova Me Around
- OPI My Favourite Ornament
- kukkasiirtokuvat
- Seche Vite -pikakuivattaja

12 kommenttia:

  1. Omapas kyllä nätti lakka! Mulla ei oo itellä yhtään Diorin lakkaa, mitä tälle jäi hintaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi upea. :) About 14€ jäi hintaa alennuksen jälkeen, ei paha!

      Poista
  2. Kauniit kynnet. Suloinen tuo persikkalakka...

    VastaaPoista
  3. Dior on silkkaa rakkautta! Itse ostin alennuksesta ensin yhden 8€ ja sitten kävin vielä ostamassa toisen 8€! <3 OLEN RAKASTUNUT :3

    VastaaPoista
  4. Kauniit kynnet nämäkin ^_^
    Miulla ei ole vielä yhtään Diorin lakkaa, ei tahdo budjetti venyä niihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne! ^^ Minäkin olen kaikki omat Diorini ostanut alesta... :D

      Poista