tiistai 29. lokakuuta 2013

Ranskalainen perhosin

Unohdin kokonaan ottaa kuvat viimeksi kynsillä olleesta A Englandin Opheliasta, joten se pääsi tässä lakkauksessa toimittamaan aksenttikynsien virkaa. Kyseessä on kaunis mustapohjainen lakka, joka sisältää violettia shimmeriä. Shimmer ei kuitenkaan valitettavasti näy pilvisellä säällä kynsillä ollenkaan, joten minun kuvissani siitä ei näy hiventäkään. :( Auringossa lakka kimaltelee hienovaraisen kauniisti. Laatu tässä on mahtava, peittävyyden saa huolellisella levittämisellä jo yhdellä kerroksella. Minä laitoin kaksi.

Showstopperin alesta tilasin kasan tarjous-Essieitä, ja ensimmäisenä kynsille valitsin 2012 vuoden kesäkokoelman pinkin Lightsin. Tämä minun on pitänyt ostaa jo kauan, mutta aina olen unohtanut tai sitten ottanut jonkun toisen lakan tilalle. Onneksi tilasin sen nyt! Lights on täydellisen sävyinen, ihanan kirkas ja neoniksi yllättävän peittävä ja muutenkin laadultaan hyvä. Tykkään! <3 En tiedä, miten olen tähän asti pärjännytkään ilman sitä. Varoitan jo nyt, että jatkossakin kynsillä tullaan näkemään paljon Essien lakkoja, sillä alesta saapuneita on vielä iso kasa testaamatta. :)

Lopuksi vielä leimasin nimettömiin ja peukaloihin söpöt perhoset Konadin m36-laatasta. Neonpinkistä huolimatta näistä tuli varsin herkät kynnet ja lopputulokseen olin varsin tyytyväinen! Yksinkertaista ja kivaa, eli niin minua. En edes muista milloin olisin viimeksi tykännyt näin paljon omista tuotoksistani, niin kovasti nämä olivat mieleen. Toivottavasti tekin tykkäätte. :)


Käytetyt tuotteet:

- Orly Calcium Shield
- Essie Sugar Daddy
- Essie Lights
- A England Ophelia
- Konad m36 -leimauslaatta
- Konad valkoinen leimauslakka
- Seche Vite -pikakuivattaja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti