torstai 31. lokakuuta 2013

Punaista jellyomenaa

Punainen jelly kuulostaa varsin houkuttelevalta ja herkulliselta, joten siksi Jelly Apple valikoitui ensimmäisten joukossa tarjous-Essie-tilaukseeni. Odotuksiini vastattiin, sillä tämä on livenä aivan yhtä herkku kuin kuvittelinkin. Lakkailukin oli unelmaa, sillä tämä levittyi ihanan tasaisesti ja kauniisti ja tätä oli helppo kerrostaa itsensä päälle. Koska tämä on jelly, oli koostumus tietysti hieman ohutta ja jos on kovin varomaton niin lakkaa saattaa valua kynsinauhoille.

Toisen kerroksen jälkeen aloin pohtia koristeluja. Jellystä tuli tottakai heti ensimmäisenä glitter sandwich mieleen, enkä kyllä koskaan ennen ole tehnyt punaista hilevoileipää, joten päätös oli helppo. En kuitenkaan halunnut liiaksi peittää kivaa sihteerilookia, joka kirkkaanpunaisesta lakasta tuli mieleen, joten valitsin glitteriksi hienovaraisimman ja hennoimman glitterlakkani eli OPIn Pirouette My Whistlen. Ah, miten kaunis lakka se on, mutta tähän tarkoitukseen valinnan olisi voinut tehdä huomattavasti paremminkin. Viimeinen kerros punaista jellyä nimittäin piilotti hentoisen hilelakan varsin tehokkaasti uumeniinsa.

Kuvissa manikyyrin varovainen kimmellys ei näkynyt sitäkään vähää mitä tosielämässä. Viimeiseen kuvaan sain hieman (mutta vain hieman) kaapattua lakkauksen todellista tunnelmaa. Sen sijaan ihon sävy on kyseissä otoksessa päin seiniä ja oikein hohkaa sinisenä. Tykkään kyllä tuosta Jelly Applen sävystä ja sen ihanan mehukkaasta ulkonäöstä kovasti. Mahdollisuudethan tämän ja paremmin valittujen hilelakkojan yhdistelmillä ovat varsin moninaiset ja aion tulevaisuudessa kokeilla tätä jonkun toisen glitterin kanssa. :) Maistuisiko teille jellyomppu?


Käytetyt tuotteet:

- Orly Calcium Shield -aluslakka
- Essie Jelly Apple
- OPI Pirouette My Whistle
- Seche Vite -pikakuivattaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti